Arkisto kuukaudelle Helmikuu, 2009

Tavoitteita……..

Torstaina, Helmikuun 26. 2009

Olen asettanut  tavoitteeksi tämän kevään aikana juosta 22km. Koirat tietenkin matkassa mukana:)

Sunnuntaina reipastahtinen 10km. juoksu lenkki, maanantaina palautusta, tiistaina 12km. reipastahtinen  juoksulenkki, keskiviikkona 10km reipasta kävelyä ruissalossa:) tänään palautus ja huomenna juoksua:)

10km. puuttuu vielä tavoitteesta, mutta uskon onnistuvani:)

Kiitos Viivialle juoksuseurasta sekä Janille kävelyseurasta, taisi keski sykkeesi olla korkeamalla mitä viimeksi?:)

Tokotusta pienimuotoisesti aamulenkin yhteydessä.

Cindin kanssa lähinnä seuraamista pitkää suoraa täyskäännöksineen sekä tempojen vaihtelua.

On ihan hiljaa:):) mutta “keulii” kun lähdemme hittaalta juoksemaan………..

Tunnarissa jälleen ongelmia, hötkyilee ja saattaa tuoda sen väärän joka on “oman” vieressä voi pöökele…………

Cola TKK:n Paras Hakukoira -2008

Maanantaina, Helmikuun 23. 2009

Cola palkittiin vuoden parhaana hakukoirana TKK ry. Vuosikokouksessa 23.2.09  kauniilla lasisella teoksella( tyylitajua) sekä 25e.lahjakortilla:)Onnittelut myös muille palkituille:)

Treeniä…….

Lauantaina, Helmikuun 21. 2009

Eilen ilalla koirat saivat juosta liinassa 8km.juoksulenkkin ym, rentouttavaa mieltä rauhoittavaa toimintaa……..:)

Pörintien maastossa tänään…

Colan kanssa hakua ,vasta toinen kerta tänä vuonna.

Meitä oli  kymmenkunta ja porukka oli jaettu kahtia ennenkuin  saavuin paikalle. Alueita oli tallottu kaksi.

Otatin ensimmäisellä alueella Colalle kuusi maalimiestä(siirtyvät).

Tarkoitus oli treenata suoraa etenemistä ,kuljetusta sekä suorat palkat .

Ensimmäisellä alueela kaikki pistot onnistuivat ,paitsi vasen etukulma jossa Colan nokka ei ollut auki, oli vain juossut piilon ohi , luuli varmaan että ollaan viestillä:)  juoksi yli takarajan:( .Paikallisti kuitenkin ukon paluumatkalla:) muuten hyvin:)

Sitten……

Tauon paikka kahvitteluineen samassa vaihdoimme kuulumisia ja  alueita.

Toisessa sessiossa Colalle kuusi ukkoa, irtorullat,  näytöllä levon kautta palkkaus.

Maalim. etukulmissa valmiina, oikealla kulmassa puoliumppari muut olivatkin sitten avopiiloja.

Etukulmat onnistuivat, sitten lähetys kolmanelle piilolle jonne lähti vauhdikkaasti, oli juossut ohi maalimiehen ulos takarajasta ,joka oli yli50m syvä palasi keskilinjalle ilman rullaa , palattiin takaisi lähetys paikkaan ja uusi lähetys , nyt löysi heti maalim. rullan tuonti hyvä ja näytölle meno:)

4 ja 5 onnistuivat kokonaisuutena mutta 6 lähtö takkuili. Kaarsi muutaman kerran oikealle ja jouduin puuttumaan etenemiseen kolmas lähetys onnistui ,toi rullan, mutta meinasi näytölle lähtiessä kaartaa taas sinne oikealle? Lopulta sain sen vaihtamaan kurssia ja näytölle menokin oli jo Bueno:)

Päivä oli taas antoisa ja herätti paljon ajatuksia sekä pisti miettimään kuinka keskeneräisiä olemmekaan.

Kiitois tutuille ja vieraileville maalimiehille:).

Oli kiva olla maalimiehenä uusille koirille

Dokumenttia…….

Torstaina, Helmikuun 19. 2009

Eilisistä agi-treeneistä,

0012   <———

Agia&Tokoa

Keskiviikkona, Helmikuun 18. 2009

Olin tänään tsaukkilassa treenaamassa Colan kanssa agia ja Cindin kanssa tokotusta.

Olimme sopineet Tanjan kanssa että pääsisin treenaamaan heidän kanssaan agia :)

Tokotuksesta on muuten paljon helpompi kirjoittaa kuin agista, mutta yritän parhaani…….

Tanjan mies Jamppa  veti treenit ja oli suunnitellut ohjaustekniikkaa vaativan pienen radanpätkän hypyistä tunneliin ,niin että koira olisi kokoajan hanskassa eikä turhia kaarroksia pääsisi syntymään.

No tuumasta toimeen ja radan pätkään tutustumaan. Ensin ajattelin etten saa Colaa hansakaani ja menee jonnekin huutsin nevadaa, taas yllätyksekseni sain huomata että hyvinhän tuo poika oli näpeissäni ja kääntyykin ihan hyvin kunhan maltan vain itse keskittyä.

Etunani tietysti oli se, että Jamppa näytti  mallia ilman Ziraa ja Ziran kanssa joka olikin äänetöntä hienoa menoa ,hyvää yhteistyötä parhaimmillaan:)

Sitten meni Lauran J-P Roopen kanssa , valtavia loikkia näytti aito metsästys koira tekevän:)  ja sitten meidän vuoro…….

Cola aloitukseen jossa ei meinannut millään pysyä, huutelin kaukaa peruuta joka taas paineisti koiraa , mutta pysyi kuitenkin lähtölupaan asti ja ei muuta kuin menoks…….hyppy hyppy ,koira hanskaan jarrua hyppy valsin kautta sivuttaissuunassa olevalle hyppylle sieltä sylkkärin kautta takaa hyppylle valssaus ja koira sylkkärin kautta  tunneliin……hmm. meniköhän se näin? Ideanahan oli ,että koira olisi minua kohti käänöksissä ja ikäänkuin pitäisin sitä kirsusta kiinni AUTS! Eka pätkä menikin hyvin:) mutta toisessa variaatiossa olinkin ihan hukassa, mutta kyllä sekin tuli suoritettua ihan malikkasti monien toistojen jälkeen.

Cola on vauhdikas niinkuin setänsä Ripa , irtoava ja näpeissä oleva agi -koira ,jos vain osaisin ohjata sitä niin ei olisi vaikeuksia nousta kolmosiin ja vieläpä pärjätä siellä:) mutta kun en osaa niin en osaa ja that its.

Kiitos Kotille ja Kukkulalle:)

Cindin kanssa tokotusta ,seuraa meille piti Carula&Visla sekä Tytti&Marjo :)

Projektina ohjatussa liikkurin tuijotuksen rikkomista. Ohjatussa alku rituaalit niin että kosken kapulaan juuri siitähän Cindi yhdistää noudon ja tuijotus iskee päälle. Nakkia vasemassa kädessä ,josta palkka tuli aika tihiään tahtiin  oli sen verran hyvä kontakti minuun. Sitten uusintana mutta nyt merkki mukaan jonne meni suht reippasti, kolmanella keralla merkki\oik.ohj. hyvin:) sekä luovutus ja perusaseentoon siirtyminen bueno:)

Ruutu x2 Vein Cindin ruutuun seisomaan ja palasin lähtöpaikkaan josta käskytin sen maahan sitten kisan omainen kaavio liikkurin käskytyksestä, ruudusta sivulle tulo hyvin:)

Uusinta kierros , mutta nyt en ottanut sivulle tuloa, liikkuri huuteli käskyjä oikein sarjana ja hyvin typy patsasteli:), lopuksi kävin vapauttamassa sen ruudusta.

Otettiin me myös minimuotoiset paikalla olot , ei ongelmia ainakaan tällä hetkellä………

Maanantain tokot

Tiistaina, Helmikuun 17. 2009

Ilta treenit jäätävässä Tsaukkilassa.

Pelipaikalla Niina jolla olikin vetovuoro ,Outi&Supo,Mira&Iidu, Elina&Pixi

Cindillä tänään…..

Ohjattua jossa pääpaino tuijotuksen rikkomista liikkurista.

Pidin pikkaraisen katseen minussa nakkia apuna käyttäen. Vaihtoehtonahan olisi ollut palkata Cindi oma-aloitteisesta kontaktista, mutta en jaksanut odottaa koko ehtoota , luulen ettei se myöskään rentouttaisi sitä merkille menoon.

Namit saa ihmeitä aikaiseksi, merkille menossakin oli rentoa meininkiä:) ,muttei vielä tarpeeksi. Palkkasin sen kuitenkin merkille menosta ,mutta en päästänyt sitä noutoon.

Näitä otettiin muutama toisto, sitten ilman liikkuria ja perusasentoa ,lähetin liikkestä Cindin merkille joka oli vauhdikas palkaksi sai noutaa oikean kapulan , jonne meno oli bueno, sitten toistona , mutta nyt annoinkin sen hakea  vas.kapulan edelleen bueno:)

Ruutu x2, lähtee merkiltä vaudikkaasti ruudun sisälle, tarkkaa paikka ei tällä hetkellä ole, mutta pysyy pömpeleiden sisällä tarjoaa siellä erikohtia kunnes saa stop käskyn ja palloa palkaksi:)

Sivulla oloa sekä sivulle siirtymistä eri kulmista.

Pieni pätkä seuraamista , tiputin lelun maahan niin että Cindi näki sen ,sitten seuraamista joka oli täysin äänetöntä  , käänöksiä ja suoria ym., pientä sitten vapautus lelulle, jee…….

Kuvat……

Maanantaina, Helmikuun 16. 2009

Iso kiitos Saaren Sirpalle tokokisojen kuvista sekä huomaavaisuudesta Leenan kanssa “turvata” Cindin suoritukset:)

14.02.09 otoksia tokokisoista……..

Tottelevaisuuskoe Evl

Sunnuntaina, Helmikuun 15. 2009

Lieto 14.2.09 (Tuomari Ossi Harjula, liikkeenohj. Pekka sulkamo)

Cindin osasuoritukset:

Istuminen ryhmässä 9. oli haistellut maata kun poistuin

paikalla makaaminen 10

Vapaana seuraaminen 8, painosti liikaa, omasta mielestäni ihan hyvä:)

Idari 9,5:)

Luoksetulo 10:)

Ruutu 10:)

Ohjattu noutaminen 8:):) aika hidas merkille meno, nouto nopea ja voimakas ,reippaaalla laukalla  takaisin pitäen kapulaa pystyasenossa laipasta kiinni:) ,perusasentoon siirtyminen takkuili?

Metalliesineen nouto 7:):) voimakas nopea nouto, perusasentoon siirtyminen takkuili entistä enemmän??

Tunnari 6:):)Vauhdikas tikuille meno, haisteli hyvin,nopea palautus,perusasentoon siirtyminen??????

Kauko-ohjaus 9:)

yhteispisteet 278,5 ja 1 sij.

Olin kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen ,mutta ihmeissäni noutojen perusasennoisat kun pikkuinen ei kertakaikkiaan pystynyt kun jumitti niin vietävästi?

Aiheuttivatko oikeassa kädessäni pitämät kapulat ja tikku kyseisen konfliktin?

Pientä sulkeisharjoitusta kehän reunalla omalla kapulalla , kapulan luovutus ja perusasentoon siirtyminen mallikkaita.

Sitten kokeiltiin liikkurin kera jonka virkaa hoiti Heli, ei ollut moksiskaan käskytyksistä, luovutus hyvä eikä perusasentoon siirtymisessä ollut ongelmia?

Eipähän tule treeneissä aika tylsäksi…………..:)

Varapaikalle

Lauantaina, Helmikuun 14. 2009

Olin ilmoittanut Cindin tokokisoihin vpm. mentyä jo umpeen , pääsimme varapaikalle. Ja se varapaikka aukesi meille pe.13.2 kun Elina soitti töihini ja kysyi olisinko vielä halukas la.14.2 kisaamaan Cindin kanssa?

Vastasin myöntävästi vaikka ohjattussa noudossa on ilmaantunut IIsOOja ongelmia.

Soitto jälleen Riitalle , miten voisin vielä yrittää korjata ohjattua noutoa ja minimoimaan sen keskikapulan tuonnin? Ohjeeksi sain, hauskat hyvän mielentreenit , vain yksi kapula joka noudetaan  x5 ja keskelle jokin “mötiskä”  eli pelkkää suuntien vahvistusta oikealle ja vasemalle.

Siispä tsaun halille treenaamaan………

Liikkuria en saanut mukaani kun varoitusaika oli kovin lyhkäinen.

Nyt en voinut treenata Cindillä liikkurin tuijotuksen rikkomista ohjatussa, jotenka keskityimme nyt vain noudon suuntiin sekä merkille menoon.

Ohjattut onnistuivat kaikki ,eikä typyllä ollut aikomustakaan mennä keskelle mötiskää ,hyvä hyvä ja hyvä mieli:)

Mutta koska aikaa oli ennenkuin agi-ryhmä saapuisi ja kenttäkin oli putsattu esteistä niin päätinkin ottaa kaikki Evl:n liikkeet:) ja tietysti runsaalla palkalla:)

Kaiken aloitimme kylläkin ihan vain leikkien kentällä sitten poistuimme vähäksi aikaa pelipaikalta ja palasimme uudestaan kun olin pistänyt idarin pömpelit pystyyn ja saanut niilä kisamittaisen neliön aikaiseksi.

Idari “rikottuna” lähtö mennään käskyllä, seisominen napakka tiputin pallon ennen ensimmäistä käännöstä, vapautus palolle kierrokseni jälkeen,pientä leikkiä ja sitten takaisin linjalle, istuminen nopea josta suorapalkaksi nakki , kierroksen jälkeen mukaan , maahan meno nopea josta suorapalkaksi nakkia ,kierrokseni jälkeen mukaan , perusasento ja palkka pienellä viiveellä.

Suurimman osan liikkeistä pilkkoin aika pieniin osiin joista palkkasin ja sitten liikkeet kokonaisina joista palkka.

Alle jätimme oikein hyvät ja onnistuneet treenit.

Cindi olisi voinut vielä tehdä uusinta kierroksen häntä hulmuten ,mutta oli pakko lopettaa kun agi väki saapui ja kello oli jo melkein viisi, onneksi:)

Joka päivä jotakin…

Torstaina, Helmikuun 12. 2009

Sunnuntaina 5km.juoksulenkki koirien kanssa.

Keskiviikkona olimme taas koirien kanssa1h53min.kestävällä reipaalla lenkillä jossa minulla kaloreita kului vain 57 ja sykkeeni vaihteli 110-128 välillä , Janin syke  taas 120-137 välillä.

Pystynköhän kohottamaan kuntoani jos pidä aina koiriani vetoapuna? Ainakin koirien kunto kasvaa kun olen niiden vetotaakkana:) Hyvin ovat ehdollistuneet vyöhön ja vetoliinoihin.

Pieni muotoista tokotusta Cindin ja Colan kanssa.

Edelleen aamuisin Cindin kanssa tunnaria sekä Colan kanssa paikallamakuuta. Muutaman kerran olen joutunut sanomaan Cindille “nätisti” kun on tikuilla hötkyillyt muuten hyvin:)

Colan olen jättänyt sisälle paikallemakuuseen siksi aikaa kun Cindin kanssa olen ulkosalla työstänyt tunnarin.

Cindin maanantaiset ryhmätokotukset halilla , Liikkurin roolissa toimi Outi

Merkki/ruutu x 5,muutaman kerran merkki josta palloa palkaksi, sitten  merkin kautta ruutu joka oli ihan hyvä ja vauhdikas, stop käskyllä pysäytys ja palloa:)

Ohjattu joka ei mene tällähetkellä niinkuin pitäisi:( Edelleen lukitsee katseensa liikkuriin jollen pidä nakkia kädessä, mutta onneksi vähemmän kuin viimeksi. Merkille meno perusasennosta pidätteistä ,mutta ohjaus käskyn saatua ampuukin taas täysillä kapuloille. Pystyy kyllä vapauttamaan itsensä rentoon vauhdikkaaseen menoon merkille jos lähetän sen liikkeestä ,mutta perusasennosta hmm…….

Tällähetkellä saattaa myöskin lukita keskikapulan joka on meillä ihan uusi ongelma??

ja bc:t muka helppoja koneita? Ehkä niille jotka niitä osaa kouluttaa………

Oneksi toivoa on ainakin pari vuotta ,sillä Eeva sanoi Vallen olleen varma liikkeiden suorittaja vasta neljän vanhana.

Seuraamista, alku liikkeenä ei hyvä ,mutta kaikkien liikkeiden ja vasta toisella kierroksella se oli oikein hyvä, jopa tempojen vaihtelut ja perusasennoista lähdöt, hiljaa oli hän:) hyvä pikkuinen……

Täytyy vielä vähän kehaista Cindiä…..

Kun olimme lauantaina halilla Viivian kanssa treenaamassa, niin otatin sen kanssa  tunnarin ihan tunnelin suuaukon edessä, lähetykset kolmesta eri suunnasta n.15askeleen päästä ja kaikki onnistuivat:) kyllä typy osaa:).

Sitten ihan lopuksi tunnelii……..jonne ampuu niin kovaa kuin pääsee….

Kiitos vielä Jan, sykemittarini ohjelmoinnista, vaikkei sitä syntymäaikaani olisi siihen tarvinnut laittaa?:)