1.1.2010 vuoden ensimmäiset…….
Ilmaisutreenit Haunisissa -14 asteen purevassa pakkasessa. Lunta oli tullut sen verran paljon ettei märkä maa ollut päässyt kunnolla jäätymään ja lumikerroksen alta paljastui sohjoa, puuterilumi on pettävää………
Haunisten keikaus meinasi päättyä parkkipaikalleni kun en saanut auton ovia auki.
En voinut apinan raivollakaan vetää kahvasta koska pelkäsin että kahva tai oikeastaan koko ovi jää käteeni. Muutamana päivänä olen sulatellut oven “karmeja” kuumalla vesipussilla , tuntuu vain että ovet jämähtää kiinni entistä tiukemmin kun on”parkissa”.
Sain kuin sainkin vatkaimen vispilällä auton ovet auki , tiivisteet eivät varmasti tykänneet hyvää ,mutta pääsimme matkaan……….jee:):)
Nina, Elina ja Seija saapuivat kentälle “vähän myöhässä”
Cola pääsi aloittamaan…….
Vaikka viime treeneissä olin vähän harmistunut sen irrottelusta, niin silti päätin ottaa yliheittotreeniä.
Sillä aikaa kun vein pojan “keskilinjalle” pienessä liinan pätkässä Nina ja Seija olivat menneet kentän kumpaakin laitaan. Cola näki Seijan joka oli vas. lähetin sen kuitenkin ensin oikealle.
1.Ninalle joka oli kyykyssä, olimme sopineet että Colaa ei palkata suoraan, vaan kuljetetaan eteen päin kun ovat samassa linjassa kanssani vasta sitten palkkaus jonka jälkeen mm.pitää pojan liinanpätkästä ja “valmistaa” sen yliheittoon ja nostaa toisen käden merkiksi että tiedän kutsua sitä.
Kutsuin Colaa mutta meni varmaan pari metriä ohitseni suoraan…….
2.Seijalle joka oli siirtynyt samalle linjalle kansamme. Samat kujeet kuin ykkösellä, mutta nyt vaadin että Cola tulee hakemaan vas. kädestäni namin kun mm.irottaa liinasta, meinasi mennä ohi aikamoista haipakkaa, mutta löytyihän se stoppari;)
3. lähetin sen sivultani, Nina kuljetti taas colaa eteenpäin,palkkaus,suoralinja…….
kutsuin colaa enkä saanut sitä ihan käteeni, meni 1,5 ohitseni joka on mielestäni vielä sallitun rajojen puiteissa?
4. Seija oli vastaanottamassa punaturkkista koiraani:)
Kiitos treeniseurasta:) Toivottavasti kukaan teistä ei tule kipeäksi.
Treenien jälkeen vielä Cindin ja Colan kanssa tunnin metsälenkki;)
Luokassa: Luokittelematon
« Seurausta? | Etusivu | Rati riti ralla »
